Kohta puolitoistavuotiaalla on sitte luonnetta. Se on oikia sisupussi ja sinnikkyyenhuippu.
Voittaa jopa äitinki.
Kuten tässä ykspäivä, kolmen tunnin huuon jälkeen, tyttö sai luovutusvoiton jättäen päikkärit väliin.
Se on vaan niin sinnikäs ja päättäväinen.
Jos se päättää jotaki, ni siitä se ei vähällä luovu.
Se saattaa vaikka sen seittemän kertaa yrittää lähtä aamupalapöyästä pois kaakaukupin kans.
Tai heittää tuosta nuin vaan jukurttikupin tai juomalasin juomineen päin seinään,
eikä oo kielloista moksiskaan.
(isoveli itkee sitte pikkusiskon puolesta, " ku mulla tuli nii halmi, ku Ee ei saa ennää aampallaa")
Ja tyyppi tekee seuraavalla ruokailulla taas samaa hommaa uuestaan.
Pihalla se raahaa jos mitäkin isoa tai painavaa sinne,
mihin se ajatellu sen viiä.
Oli kyseessä sitte iiiiso kivi tai rattori..
Ja pyrkii muutenki tekemään kaikkea sammaa, mitä kolmevuotiaskin tekee.
Raukka vaan, ku se ei oo hoksannu sitä, että isoveli on hieman isompi.
Nykyään (kun se on ollu terve)
se on niin hyväntuulinen ja aurinkoinen.
Veikeä.
Höpöttelee ja hassuttelee.
Touhuaa koko ajan.
Se on niin rakastettava sisupakkaus. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti