Aamulla aattelin, että tännään ei jakseta lähtä mihinkään. Oli semmonen ääh-olo.
No aamutouhujen jäläkeen tyttö ehotteli avoimeenpäiväkotiin menoa. Innostuin sitte pakkaamaan ruuat rasiaan ja niin me mentiin.
Kottiin tultiin ku iltapäivä oli jo pitkällä. Tuumailin mille alakas. Väsytti hurjasti, joten aattelin olla tekemättä mittää. Yritin saaha epätoivosena päiväkahviseuraa. Mutta en saanut. Mies soitti ilmottaakseen, että tänä iltana mennee pitkään, ennenku tullee. Ja taas uus ääholo.
Otin ittiä niskasta kiinni ja kääräsin uunipotut folioon ja tekasin kalatäytteen jääkaappiin oottamaan. Ja sitte nakkasin lapsille, että lähetäänpä ulos. Yllätyin itekki, sillä mää ulukoilen ihan hurjan vähän. Touhuiltiin tunti omalla pihalla, vauva katteli isompien puuhailuja. Lapset halus lenkille ja määki innostuin ajatuksesta. Poika päätti lähtä hiihtäen. Niin me hiiheltiin menemään. Ja oli mukava. Lapset oli tyytytyväisiä ja munki mieli piristy. Oli niin ihana, ku poika totes yhen talon kohalla: "Nuo mummu ja pappa on ahkeria, ku ne aina tekkee puutarhahommia!". Niimpä, saman oon itekki huomannu sen talon monet kerrat ohittaneena. Vielä ennen kotiin paluuta pysähyttiin laskeen mäkiä. Ja ku tultiin kottiin, oli ruoka valamista.
EI tämä sittekään ollu hullumpi päivä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti