Ei sittenkää vielä...

.... oltu terveitä. Vaan pari kuumeetonta päivää, että äiti sai kerättyä voimia uuteen koitokseen... Maanantaina pienimmälle murulle nousi taas kuume. Ja korvat valluu, minkä ehtii. Tehtiin ties kuinka mones lääkärikeikka lyhyen ajan sissään. Kolomas antilooppikuuri neitille kolomen viikon sissään. Eikö tämä vois jo riittää??  Niin mää kyllä hartaasti jo toivon!

Ossaa se yks wee olla silti maailman söpöin ja rakkain ja sulosin. Nykysi se kurkkaa millon minkäkin kuluman takkaa ja huutaa " PAA". Niin, ja sitte se kyselee koko ajan "pitä, pitä, pitä?". Ihan sama mitä sille puhelen, ni aina se vaan kyssyy mitä. Ja koko ajan se on käsi pystyssä tervehtimässä vastaantulijoita. (Astutaan tk: hon sissään, kettää ei näy, mutta kaveri on silti käsi pystyssä. Ootetaan bussipysäkillä, joku kävelee ohi, kaveri on käsi pystyssä) . On se vaan niin rakas. Vaikkaki viime päivinä on tuntunu, että välillä on aika raskasta rakastaa sitä, kun se on itkeny vaan ihan koko päivän ja yölläkin nukkunu maailman huonoiten.  Sitä yrittää olla koko päivän ymmärtäväinen ja empaattinen pientä kohtaa, mutta jossaki vaiheessa sitä väsähtää ja tuntuu, että empaattisuus häviää. Mutta onneksi tässä vaiheessa iltaa, isä tullee töistä kottiin, ja jaksaa ottaa itkevän pienen hoiviinsa. Ja äiti lähtee tuulettuun, että jaksaa taas seuraavana päivänä. Niin sitä se on ollu. Mutta suunta näyttää nyt taas tauin suhteen paremmalta, ehkä huominen on jo parempi ja terveempi päivä. :)

Niin ja onneksi mulla on täällä toinen terve ja niin reipas muru kaverina. Sillä on ollu taas viime päivinä hyviä juttuja. Yks aamu se katto ikkunasta ulos ja tuumasi: " Äiti, mää en oo vielä kokkaan päätty yhtään lattattamaan linnun telättä." Niin, eipä kyllä, ei äitikään oo koskaan päässy :D Ja vielä parempi. Ostettiin sille tässä uus hammasharja. Heitin illalla sen vanhan hammasharjan roskiin, ni L tuli kysymään aamulla: "Äiti,ootko tinä myyny ten mun vanhan hammathaljan kilpputolilla?"