Valivali.

Voi tauti. Se on asettunu meille asumaan lupaa kysymättä... Alakaa huumori olla pikkuhilijaa lopussa, ku ei se lähe kulumallakaan. Joka aamu aattelen, että jospa tännään oltas jo terveitä. Mutta ei. Eihän tätä oo kestäny vasta ko yli viikon. Ja kauankohan kestää vielä? Toivottavasti ei kauaa, sillä alakaa pää hajoamaan kyyhöttäessä täällä neljän seinän sisällä itkevien murujen kans. Molempaisilla lapsilla edelleen kuumeilua kovan räkätaudin kera ja mullaki näyttää lähtevän tauti uuelle kierrokselle. :(

No on tässä sentään jottai positiivista, sillä mies on tervehtyny ja voinu mennä töihin ja Ee ei ennää ripuloi, ni ei tarvi miettiä nesteitten saantia ja kuivumisvaaraa...

Ootan niin jo, että päästäs palamaan normaaliin arkeen; ulkoileen, perhekerhoileen... Ja muutenki pitämään normi ruoka/ nukkumisrytmeistä kiinni. Nyt tuntuu, että lapset litkii pillimehuja yhtenään, mutta ei viiti olla antamattakaan, ku ovat sairaita. Hyvä jos etes ne mehut maistuu.