Ihana, rauhallinen iltahetki.

 Ihan vain itseni kanssa.

Napukaiset untenmailla ja parempi puolisko harrastuksen parissa.

Mulla hyvää musiikkia,
kynttilöitä,

maha täynnä.
Seuraavaksi saunaan.

Parasta ja niin ansaittua.

Varsinki tämmösen päivän jäläkeen.

Isompi muru vikissy, vinkunu, kitissy ja itkeny koko päivän.

Pienempi muru rasittanu monilla tempauksillaan.

Ja mun hermot ollu kiriällä.

Ennää ei oo.

Eilen palattu mukavasta reissusta.

Mieli siltiki haikeana.

Tuli niin ikävä entistä asuinseutua.

Monet niin mukavat muistot palasivat mieleen.

Muistelin ajatuksissain opiskeluaikoja.

Kuinka rikasta arki silloin oli.

Joka päivä näki koulussa ystäviä. 

Sai tiristä ja turista hyvässä seurassa.

Lounastaa.

Parantaa maailmaa.

Kaduilla kulkiessa tuli vastaan tuttuja.

Ystäviä.

Oli ne tietyt paikat, mitkä tuntu kotoisilta.

Ja koti, niin lähellä kaikkea.

Kuinka helppo oli piipahtaa kaupungilla, 

kaupassa,

tai ylipäätään toimittaa asioita.

Kaikki kävelymatkan päässä.

Toista se on täällä.

Tännäänki kaupasta kotiinajaminen otti 27 minuuttia, vaikka matkaa ei oo palijo.

Täällä ei nää jokapäivä ystäviä.

Ja arki on erillaista, ku ei oo opiskeluja.

Mutta erillaista se ois sielläki, sillä sekin on muuttunut.

Lähes kaikki ystävät ovat muuttaneet pois sieltä.

Siirtyneet opiskelujen parista työelämään.

Mutta elämää on kuljettava eteenpäin.

Tilanteet vaihtuu ja muuttuu, mutta muistot säilyvät.

Onneksi murut kulkevat aina mukana<3