Joskus tuntuu, että sydän niin pakahtuu rakkauesta, ku nuo murut on niin rakkaita.
Tännään kolmevuotias aivan tolokkuna laitto ruokaa, ja sano vielä oikeen että
"äiti sää voit mennä pois, mää ossaan tehä tätä ite".
Ja kuinka avulias se osasi olla. Aikoin laittaa pienemmän tulehtuneisiin silimiin tippoja, kun se tuli viereen sanoen: " Mää voin äiti auttaa sua, mää piän Epun jalakoista kiinni, että sää voit laittaa niitä."
Voi, oisin voinu suukottaa koko pojan niiin märäksi ku osas olla niin sulonen.
Toinen sulonen sisupussi on oppinu mököttämmään, jos joku asia ei mee mieliksi.
Aivan paras. Mennee johonki nurkkaan ja kattoo sillai vihasesti alta kulmain.
Ja vaikka kuinka yrität naurattaa sitä, ei sillä ilmekkään värähä, vaan suu pyssyy tiukasti väärinpäin ja huuli mutrulla.
En kestä ku ne on niin ihania. <3
Täälläki kyllä nii jotenki love aikaa minä ja lapset höpötellää menemään, veikkaan että tuleva vkl on tosi villi ku ei ole isukki meitä rauhoittelemassa ;) :D Ihaninta o vielä ku eskarilainenkin tykkää tulla äitin syliin riehuu ja murujen kanssa leikkimielinen "painimatsi" eteisen lattialla ennen iltapalaa kruunaa hyvän päivän. Asenne ratkaiseen niin paljon miten näitte kanssa jaksaa <3 pikku veikkaki ilolla seuraa isompia ja konttailee ympäri taloa. :) Erika
VastaaPoistaJoo, se on kyllä just niin, että asenteella on paljo merkitystä. Ja sillonko jaksaa hyvin, tullee paljo " rakkauen puuskia" lapsia kohtaan :)
VastaaPoista